perjantai 11. heinäkuuta 2014

Ihana kesä


No nyt on kesä! Mieleni tekisi vähän rutista kuumuudesta mutta vaikenen. Nyt on nautittava auringosta ja lämmöstä, sillä ei tätä herkkua kuitenkaan kauaa kestä. Järvivesien lämpötilat ovat nousseet muutamassa päivässä uimakelpoisiksi ja jäätelöitä kuluu parin puikon päivävauhtia. Lapset saavat juosta pihassa luonnonasussaan ja lutrata vedellä niin paljon kuin tekee mieli. Ulos mennessä ei tarvitse kuin työntää jalat varvastossuihin ja tarkistaa, että itsellä on edes vähän säädylliset vaatteet päällä. Toppavaatteet on sullottu niin syvälle komeroiden uumeniin, ettei niitä sieltä hevillä löydy. Ihana kesä!

Nautin kesästä niin että sydämeni meinaa pakahtua onnesta. Linnut laulavat, sirkat soittavat ja koko luonto on elossa. Aamuisin käymme kävelyllä läheisellä lammella ja evästämme sen varrella olevalla suihkulähteellä. Toripäivinä suunnistamme kaupunkiin ja herkuttelemme munkkikahveilla torin kesäkahvilassa. Kotiin viemisiksi ostamme mansikoita ja herneitä. Olemme retkeilleet paikalliselle uimarannalle ja olen yrittänyt löytää kadonneen ja liiaksi aikuistuneen lapsen itsestäni.

Nyt on tullut aika pienelle blogitauolle. Suljen koneen muutamaksi viikoksi ja irrottaudun hetkeksi niin blogista kuin sosiaalisesta mediasta. Bloggaus vie minulta aika paljon aikaa ja koen roikkuvani liikaa Facebookissa. Ehkä on ihan hyvä unohtaa sekin hetkeksi. Haluan pyhittää aikani lapsille ja nauttia kesästä ennen kuin se menee ohi. Lomailuni aikana aion kiriä käsitöitäni, jotka eivät tekemättä valmistu. Luen lukemattomat kirjani ja syön niin paljon mansikoita, että saan tietää nouseeko niistä oikeasti kuume niin kuin äitini minulle sanoi ollessani pieni. Toivottavasti saan rullattua joogamattoni pitkästä aikaa auki ja teen edes muutaman aurinkotervehdyksen terassilla.

Tänään käärin hihat ja pesen toisen erän mattoja. Huomenna starttaamme kuplan ja suunnistamme Fiskarsin antiikkipäiville. En tiedä, että odotanko enemmän itse tapahtumaa vai matkaa Fiskarsiin. 170 kilometriä per suunta vuoden 1969 kuplavolkkarilla. Onneksi rakkaani istuu vieressäni! Kuulette sitten hieman myöhemmin miten kesäretkemme kävi. Viimeisinä sanoina haluan toivottaa sinulle rakas lukija ihanaa kesää! Nauti kesästä ja tästä hetkestä. Elämäsi on ainutlaatuinen! Nähdään elokuussa!
Elämä on ihanaa!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti